Jeesus pelastaa - mutta kuka pelastaisi jeesukselta?

Istuin tänään töiden jälkeen ystäväni kanssa käviksellä juoruamassa, kun takasivustalta kimppuumme iski täysin odottamatta keski-ikäinen mies, pelastaja.

Pelastaja peitti auringon edestäni ja ojenteli lappusiaan; silmiäni siristellen otin vastaan vihkosen jumalan sanasta.

Sitten pelastaja alkoi puhua, ja me aloimme kärsiä.

Yritin olla kohtelias ja kuunnella herran sanaa, voidakseni sanoa, että kiitos, mutta ei kiitos. Pelastajan tajunnavirta kuitenkin vaan jatkui ja jatkui, eikä siinä varsinaisesti ollut mitään juonta, josta olisi voinut päätellä millä asialla mies oikeastaan oli.

Itse olen istunut markkinoinnin tunneilla opiskelemassa asioiden selkeää myymistä -  mutta pelastaja ei ollut. Hän oli vetänyt LSD:tä Espanjassa, kunnes jeesus oli tullut ja pelastanut hänet.  Pyörittelin vaivaantuneena jeesuslappua, katselin sen takakantta, nyökyttelin ja hymistelin. Loppua  jargonille espanjan narkkareista, jeesuksesta, pelastuksesta ja rukoilemisesta ei vaan tullut.

Useamman minuutin pelastusmonologin jälkeen tulinkin siihen tulokseen, että mies ei lopeta jauhamista ennen tuomiopäivää - eikä tule pääsemään asian ytimeen koskaan, kenties juuri aineiden käytön takia. Joten, totesin, että hän on nyt pidemmän aikaa meitä pelastanut, ja emme tarvitse enää enempää pelastusta,  olemme kohtuullisen hyvätapaisia nuoria, emmekä edes juo.

Se ei kuitenkaan riittänyt pelastajalle. Kun pitää myös rukoilla, muuten joutuu helvettiin.

Helvetti.....

Pelastaja jatkoi monologiaan helvettiin joutumisesta ja siitä, että emmekö me itsekkäät nuoret koskaan ajattele, miltä tuntuisi kuoltuamme joutua helvetin porteille vain, koska emme ole rukoilleet jeesusta. Niin, tuntuisi helvetin epäreilulta, etten sanois.

Alkoi vituttaa. Tiesin ärsyttäväni, mutta totesin pelastajalle kuitenkin uskovani ettei mikään korkein voima maailmassa ole tarpeeksi ahdasmielinen lähettääkseen hyvin eläneen ihmisen helvettiin, koska tämä ei ole päivittäin rukoillut jeesusta.

Pelastaja oli hetken hiljaa ja tuijotti vihaisesti. Luulin sen sekoavan. Sitten sen lärville levisi kuitenkin tietäväinen virne, hän oli kuullut nuo sanat ennenkin. Jeesusfani tiesi mitä tehdä. Kyllä kyllä...

Monologi alkoi taas. Nyt pelastaja kertoi meille raamatusta ja siitä mitä raamatussa kerrotaan pelastuksesta. Ja, kun siellä sanotaan, että rukoilla pitää, niin on vain tehtävä. Muuten menemme helvettiin, ja sitä on PAKKO miettiä.

Pelastaja onnistui. Se sai minut rukoilemaan. Rukoilin nimittäin niin maan perkeleesti, että pelastaja lähtisi pois ja veisi ahdistavan ahdasmielisyytensä muualle. Mutta, rukouksen voima ei tälläkään kertaa auttanut minua. Itse oli ryhdyttävä toimeen ja lähdettävä pelastajaa pakoon.


Minua ei siis pelastettu. Sen sijaan olen vain taas hetken onnellisempi siitä, että uskon uskomattomuuteen

Ymmärrän silti.....

Ihminen, joka on ollut narkomaani, tarvitsee jotain, joka auttaa -ja uskonto on jotain ehdotonta, mihin voi turvata.

Kiinnostaisi vaan tietää, kuinka paljon espanjan aurinkorannoilla viihtyvän ihmisen tarvitsee vetää LSD:tä, että sekoaa riittävästi hurahtaakseen uskoon, jos on ennen ollut pakana. Hmmm.....

***

Jokaiseen isomman kaupungin keskustaan tulisi palkata korttelipoliisi. Sellainen sähköpamppua kantava kaapin kokoinen mies, jonka voisi viheltää paikalle aina kun jeesusfanit, unicefin kerjäläiset tai muut feissarit tulevat ahdistelemaan, eivätkä tajua luovuttaa ei-kiitokseen. Vittu.

Vihapuheet ja vihaiset puheet

Nykyhetken trendisana on vihapuheet. Kaikki pyhässä kaksinaamaisuudessa (sdp, vihreät ) lienevät nyt konsensuksessa mitä tulee vihapuheiden eliminoimisen tärkeyteen. Myös satunaiset asiantuntija nostavat aika ajoin päätään saadakseen oksennettua oman paskakortensa sananvapauden roviolle.

Hiljainen konsensus on, että vihapuhe on jotain persuihin liittyvää, ja ainut hyvä persu on hiljainen persu.

Todellisuus on kuitenkin, että vihapuhe on uusi epämääräinen määre sille pelolle, että politiikassa on uusi valtapuolue, ja jopa maahanmuuttokritiikissä on totuuden siemen. Vanhat valtapuolueet ovat tottuneet edustamaan ainoaa oikeaa näkökulmaa asioihin, ja suomalaiset ovat tottuneet siitä, että me olemme aina kaikki samaa mieltä kaikesta. Aina. Piste. Se on meidän suomalaisten juttu, me ollaan aina samalla viivalla naapurin, työkaverin ja jopa kulmakunnan juopon kanssa. Siksi uusi mielipide tuntuu  monista uhkaavan radikaalilta, vaikka tosiasiassa ulkomailla naurettaisiin käsityksillemme radikaalista politiikasta.

Nyt joku on eri mieltä, ja vastustaa sitä politiikkaa, jota ollaan viime lamasta asti harjoitettu. Se ahdistaa osaa, ja osa ei vain yksinkertaisesti pysty hyväksymään sitä, että erilainen mielipide ei ole väärä mielipide. Olemme niin tottuneita hyssyttelevään konsensukseen, että muutos siihen on saanut jo koomisia piirteitä omaa poliittista kantaansa vuosia rauhassa toitottaneiden poliitikoiden keskuudessa. Niin koomisia, että joka päivä yllättyy siitä, millaisia ihmisiä tätä maata on johtamassa.

 Työskentelen pienessä toimistossa, jossa kollegana ovat afroamerikkalainen jenkki, kaksi ranskalaista, puolalainen, venäläinen, eestiläinen ja me kaikki tulemme toimeen sulassa sovussa. Väitän eläväni keskivertoa enemmän monikulttuurisesti. Ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa työtoverien ihmisarvoa ja älykkyyttään. Tällä hetkellä kuitenkin tietynlaisesta kulttuurista ihmisten holtiton raahaaminen ja sopeuttamatta jättäminen on kriisin siemen meille kaikille. Eikä sen toteaminen ole muuta kuin realismia. Holtittoman maahanmuuttopolitiikan ja perheenyhdistämisen järjestäneet puolueet haluavat nyt kuitenkin torvisoittokuntana vaientaa kaiken kritiikin leimaamalla jokaisen maahanmuuttokriittisen puheen vihapuheeksi. Se uhkaa jo mielipiteenvapautta, joka on perusta kaikelle sille, mitä olemme oppineet maassamme rakastamaan.

Päivän turha ja populistinen sana on siis vihapuhe. Jokainen vihapuheesta puhuva poliitikko vain tekee itsestään valistuneen kansanosan silmissä naurettavan. He haluavat sanavapauden kustannuksella vaientaa vastapelurin saamalla heidät vaikuttamaan vaaralliselta väärine mielipiteineen.

Still alive

Jostain syystä tuli sellainen kutina, että voisi yrittää taas kirjoittaa blogia. Paljon poliittisia mielipiteitä ja vitutusta median  tavasta mollata puoluetta, jonka koen omakseni (persut.)

Tälläistä kuuluu nykyään: käyn töissä, treenaan koiran kanssa, elän hiljaista lähiöelämää. Kolmas koira tulossa ensivuonna, koulu edelleen kesken. He he hee:D